08.12.2007

Ennätysmäärä Tallivahteja Voittaja 07-näyttelyssä

Voittaja 07 näyttelyssä Helsingin messukeskuksessa oli peräti 8 Tallivahtia omistajineen, kun hoffeja oli kaikkiaan paikalla 56. Tuomarina oli rotumme erikoistuomari Tapio Eerola, jolta olikin oikein mukava saada mielipide. Hän myös perusteli yleisölle kunkin koiran arvostelunsa päätekijät ja sikäli näyttelykokemuksesta tuli tavallistakin opettavaisempi. Tallivahdeista parhaiten menestyi nimensä veroinen BH Tallivahdin Bildschön, eli kuvankaunis Kylli. Kylli odottelee juoksun alkamista ja oli varsin karvaton vielä, mutta Eerola on siitä tykännyt jo jalostustarkastaessaan sen pari vuotta sitten. Kyllin oma emäntä Tiia ei päässyt mukaan ja Kyllin sijaisemäntänä toimi Suvi. Koirakon yhteistyö pelitti pienen irrottelun jälkeen loistavasti ja näyttelyesiintyminen oli yksi Kyllin parhaimmista. Lopputuloskin oli hieno: Kylli sai laatuarvion ERI, erinomainen ja oli avoimen luokan 4./9 koirasta. Kylli esiintyi edukseen myös paras narttu kehässä ja voitti VARASERTin! Onnea Kyllille ja suuret kiitokset Suville!

Päivän toinen erinomaisen laatuarvion saanut Tallivahti oli FIN MVA  JK2 Tallivahdin Abendrot, eli Abba. Se oli koko päivän ainoa valioluokan koira ja sai tuloksen ERI VAL1, mutta menestys ei kantanut enää paras narttu kehässä.

Erittäin hyviksi Eerola arvioi 17 kk ikäiset Tallivahdin Camperin, Cowboyn ja Cremefarbenin, jotka voi hyvin viedä hänelle arvioitaviksi uudelleen ja odottaa vielä parempaakin menestystä, kunhan koirat ovat aikuiseksi ehtineet. 

Hyvän laatuarvion tänään saivat nartut Brillanten ja Courbette, jotka eivät olleet Eerolan mieleisiä. Heikoimman arvion, eli tyydyttävän sai tänään juuri juoksunsa päättänyt Capriole. Sen chaplinin etujalkoja Eerola piti toivottomina, vaikka muuten koira olisi ihan kaunis. Caprin lenkkeilyt olivat syksyn tullen jääneet ja se oli hyvin löysässä kunnossa. Se on siinäkin mielessä suuresti emänsä kaltainen, että tässä kasvuvaiheessa tiivistyäkseen se tarvitsee paljon säännöllistä liikuntaa ja samaa voi sanoa sen sisaruksistakin. C-pennut ovat kehittyneet kaikkiaan selvästi A ja B-pentuja hitaammin, mikä näkyi tänäänkin. Uskon, että hitaasti hyvä tulee ja tällaisina talvina pyöräilyäkin voi hyvin harrastaa ympäri vuoden!

Päivän loppuhuipennus oli kasvattajaluokka, johon hyvin menestyneistä Tallivahdeista sai hienon ryhmän ja koirissa oli jopa valinnan varaa. Tallivahdin kasvattajaryhmään osallistui Abendrot (merkkivärinen), Bildschön (kulta), Cowboy (merkkivärinen) ja Cremefarben (kulta). Kolmesta eri yhdistelmästä tulleet koirat olivat Eerolan mielestä:"Melko tasainen ryhmä. Voimakkaat, kookkaat koirat. Kauniit päät. Liikunnassa hieman parantamisen varaa." Lopputulos oli KASV2 kolmesta kasvattajaryhmästä. Päivä oli kaikkiaan erittäin hyvä, opettavainen ja niin jännittävä, että ei edes nälkä iskenyt kuin vasta kotimatkalla. PALJON KIITOKSIA KAIKILLE IHANILLE TALLIVAHDEILLE OMISTAJINEEN JA KIITOS MYÖS TUOMARILLE, SILLÄ TÄMÄN PÄIVÄN VINKKIEN AVULLA MEIDÄN ON HYVÄ JATKAA ETEENPÄIN!

Takaisin